Koulutettu hieroja ja yksilövalmentaja Hilja Lehtivuori

Hilja Lehtivuori

Hilja on tehnyt vuodesta 2008 lähtien monipuolisesti erilaisia työtehtäviä sekä liikunnan- että hyvinvoinninalalla.

Vuodesta 2008 lähtien olen ohjannut erilaisia ryhmäliikuntatunteja kuntokeskuksissa, joista minulle on kertynyt paljon ohjauskokemusta. Ohjaajana olen rento, kannustava ja perustan kaiken tekemisen hyvään tekniikkaan niin kuntosalilla kuin tanssissa. Tärkeintä minulle ohjaajana on, että arjen kiireet ja hektisyys unohtuvat täysin, kun asiakas astuu saliin, unohtamatta kuitenkaan muutoksia kehossa ja mielessä. Omiin harrastuksiin kuuluvat jooga, tanssi (afrokuubalaiset tanssit) ja kuntosali.

Valmistuin Jyväskylän aikuisopistosta vuonna 2015 hierojan ammattitutkintoon. Heti valmistuttuani siirryin kokoaikaiseksi yrittäjäksi liikuntakeskuksen yhteyteen ja nyt minulla on lähes viiden vuoden kokemus hierojan työstä. Hierojan työn ohessa toimin hierojaopiskelijoiden ohjaajana sekä näytön arvioijana. Vuosien aikana olen saanut monipuolisesti kokemusta sekä päässyt toimimaan monien tuki- ja liikuntaelinsairauksien kanssa.

Pidän toiminnallisen anatomian ja fysiologian sekä nykyhetkisen tiedon osaamista hyvin tärkeänä osana hierojan ja ohjaajan työtä. Tämän vuoksi jatkuva kouluttautuminen ja aktiivinen harrastaminen mieluisien lajien parissa on itselleni tärkeää. Anatomian ja fysiologian osaamistani olen päivittänyt mm. Jyväskylän avoimessa ammattikorkeakoulussa fysioterapian opinnoilla. Lisäksi olen käynyt lihaskalvokäsittely ja terapeuttisen harjoittelun -koulutuksia Mikkelin ammattikorkeakoulussa sekä anatomy trainsin kautta. 

Tällä hetkellä suoritan joogaopintoja Suomen joogaopistolla Saarijärvellä. Joogaopinnot olen aloittanut vuonna 2016. Opintojen myötä anatomian ja kehonhuollollinen tietämys tulee syventymään entisestään.

-Hilja Lehtivuori